KÄRLEKS MUMS

Elämäntyyliblogi

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Suklaata & suolaista (ja pähkinää ja pestoa)

Fetatimjamipiirakka, Suklaahasselherkut, Suklaabiscotit ja Pestopizzat

Skepp ohoj! Maata näkyvissä! Tai pikemminkin, valoa tunnelin päässä! Kiireet ovat hellittämässä ja elämä voittamasa! Pahoittelen, etten hetkeen ole ehtinyt kirjoittaa mitään - olen ollut erittäin kiireinen. Olen saanut älyttömän hienoa palautetta uudesta blogistani! Kiitos Emman, Anitan ja Jaanan, kun jaoitte blogini faebookissa! Viime viikon ja tämän viikon olen tehnyt viimeistä (!) opettajaharjoittelua Lausteen ammattikoulussa. Kyllä, siis amiksille olen pitänyt ruotsintunteja. Se on ollut haastavaa, sillä en oikein tiennyt, miten suhtautua heihin. Motivaatio opetettavaan aineeseen saattaisi nimittäin olla melko suuren työn takana etsiä. Tähän mennessä kaikki on kuitenkin mennyt esimerkillisen hyvin, sillä ryhmä osoittautui äärimmäisen mukavaksi! Jee! Pakkåruåtsi ja hurrit!

Lintasin tänään graduohjauksesta, sillä se meni päällekkäin amistunnin kanssa. Toivottavasti Tomas ymmärtää, toki hän ei ole vastannut meiliini.. Ainiin - Erik A. on tutkija pääasiallisesti, joten Tomas on ottanut ohjat käsiin tässä graduohjaamisessani. Tuntuu, että olen välillä ihan hukassa, ja sanoinkin hänelle viime viikon tapaamisessa, että minun käy häntä sääliksi. Ha! 

Olen jutellut siskoni Emman kanssa mm. viime viikolla puhelimessa, ja hän on leiponut Vilho-vauvan ollessa päiväunilla. Olen aina harmitellut, kun en ehdi! Olen jo monta päivää siis halunnut leipoa, mutta en vain ole ehtinyt. Eikus hetkonen! Henna tuli lauantaina luokseni grillaamaan. Saatiin naapuriltani grilli :) , mutta Portsakaupassa ei myyty grillihiiliä, joten tekaisin feta-timjamipiirakan ja browniesin. 


Browniesin ohje onkin ensimmäisessä blogimerkinnässäni. Voisin keksiä ensi kerralla jotain uutta?


Fetatimjami-piirakka:
200 grammaa voita
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suola

Esipaistoin tätä pohjaa taas hetken 225 asteessa.

Päälle:
kermaviili
kirsikkatomaatteja lohkoissa
fetajuustoa
maitoa, 2 onnellisen kanan munaa
juustoraastetta
kuivattua timjamia sen verran, että maistuu!

Paistoin vielä n. 25 minuuttia. Jähtyneen piirakan päälle tuoretta timjamia omnom!

Henna on paras ystäväni, ja me molemmat rakastamme punaviiniä ja musiikkia. Paahdoimme vaahtokarkkeja ulkogrillin sijaan kakluunissani ja siemailtiin hieman viiniä ja kuunneltiin mm. Dire Straitsia ja Eric Claptonia. Mysigt!




Tänään olin hullareilla!  Meillä on Hennan kanssa perinne, että menemme aina mammuttimarkkinoille ja hulluille päiville. Tehtiin treffit yliopistonkadulle Stokan pääoven eteen kl.9:00. Ostin mm. Essence-viinilaseja, sortsit, paahdettua tyrniä ja basilikaa. Halusin alkaa leipomaan jotain, koska päivää oli muutenkin jo kulunut muuhun, kuin kouluasioihin, mm. hullutteluihin hulluilla päivillä, niin, ja jumpassakin kävin pitkästä aikaa. Halusin leipoa pikkuleipiä, kahta erilaista! Kehittelin Suklaahasselherkkuja:



Suklaahasselherkut:
200 gr voita ja 1,5 dl sokeria vaahdoksi
Lisää 1 onnellisen kanan muna
Lisää 1,5 tl vanilliinisokeria, 1 tl leivinjauhetta ja 4,5 dl vehnäjauhoja

Laitin taikinan jääkaappiin siksi aikaa, kun tein hasselpähkinäseoksen:
1 dl hasselpähkinää, 0,5 dl sokeria ja 2 rkl vehnäjauhoja yhdistetään 25 grammaan huoneenlämpöistä voita. Nypin tämän muruseokseksi ja laitin sitten tangon keskelle tehtyyn syvennykseen!

Paistoin 200 asteessa n. 12 minuuttia, ylätasossa.
Valmiit suklaahasselherkut viimeistelin vielä Pandan tummalla suklaalla.




Hasselsuklaaherkut olivat todella hyviä! Suklaatakin ostin hullareilta, joten ajattelin siitä leipoa vielä lisää. Pidän korpuista, ja aina Cafe Artiin mennessäni otan korpun, jonka toinen pää on kastettu suklaaseen. Olen aina miettinyt, miten he tekevät sen? Päätin kokeilla samaa, mutta vaan pienemmässä mittakaavassa. Suklaakorppu Artissa nimittäin on niin iso, että jaan sen yleensä aina sen kanssa, kuka kahvittelee kanssani. Olen lukenut jostain, että tomusokeri pikkuleivissä tuo korppumaisen koostumuksen, joten päätin kokeilla sellaista. Sain Emmalta alla olevassa kuvassa olevan keittiövaa'an tuparilahjaksi Ylisentielle v. 2006. Muistatko tuparit :) ?

Suklaabiscotit kardemummalla

100gr voita ja 100 gr tomusokeria vaahdoksi. 
Tomusokerivoi-vaahtoon lisätään 2 onnellisen kanan munaa.
Sitten 1,5 dl mantelijauhoa, 4 dl vehnäjauhoa, 1 tl leivinjauhetta ja pikkasen kardemummaa.

Laitoin taikinan jääkaappiin siksi aikaa, että hain Portsakaupasta maitoa aamukahviini (11 min).

Pyörittelin yhdelle uunipellille 3 tankoa ja paistoin niitä n. 15 minuuttia. Leikkasin viipaleiksi, jonka jälkeen käänsin ne ylösalaisin ja jatkoin paistamista n. 6 minuuttia. Jähtyneiden biscottien päälle sulatin suklaata kattilassa, johon toppasin toisen pään. Valmiit biscotit laitin tähän hienoon maljaan:





Portsakaupassa oli tässä yksipäivä Apetit:n fetajuustot 0,99 euroa!! Mietin mitä niistä tekisin, ja keksin tällaisen Pizzapeston fetalla:

4 dl kädenlämpöistä vetta ja 50 grammaa hiivaa sekoitetaan.
Lisää 3 tl sokeria ja 1 rkl suolaa.
0,5 dl öljyä ja lopuksi 2 dlk kaurahiutaleita ja 8 dl vehnäjauhoja.

Anna kohota. Tee sitten palloja, ja paina ne pellillä lätyksi. Päälle Pirkan pestoa, jollet ehdi valmistaa itse omaa pestoa (minä en ehtinyt, koska teki niin mieli näitä herkkuja jo!), kirsikkatomaattia viipaleina ja fetajuustoa. Lopuksi juustoraaste. 


Paistoin 225 asteessa n. 15 minuuttia. Valmiit olivat todella hyviä! Varo kuitenkin pestoa, jos ostat valmista. Siinä on todella paljon suolaa, voi tulla helposti hyvin suolaisia suolapaloja. 





Huomenna aikaisin Arkenin bibaan ja sitten töihin, meillä on tiimipalaveri. Ihana kesäinen fiilis jo fillaroida, kun aurinko paistaa ja lokit raakkuu. Hanna Helsingistä on tulossa viikonloppuna Turkuun, jos hän ehtii luokseni, niin leivon taas jotain. Ihanaa loppuviikkoa ja lähestyvää viikonvaihdetta kaikille! X



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti