Lopun alkua.
Kesällä elokuun alussa, kun oli vielä kovat helteet ja olin lomilla Etelä-Pohjanmaalla vanhempieni luona, leivoin aivan ylihyvän marjamoussekakun. Idean tähän sain kaverini Marian blogista (baking off). Kakku on todella raikas ja siinä on just soppeli balanssi suklaata ja marjojen raikkautta!
Ullan suklainen marjamoussekakku
4 onnellisen kanan munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi, siihen sitten hissukseen kuivat aineet. Kaada taikina kahteen erikokoiseen kakkuvuokaan (aika pieniä saa olla) ja paista 180 °C n. 25 minuuttia. Tarkkaile pienempää kakkuvuokaa, sillä sehän kypsentyy suurempaa aikaisemmin. Kumaise pohjat ja anna jähtyä.
Suklaamousse:
2 kermaa vaahdotettuna
130 gr Pandan tummaa suklaata sulatettuna (1 suklaalevy)
Marjamousse:
1 dl tuoreita vadelmia & 1 dl tuoreita mansikoita survottuna
TAI
vaihtoehtoisesti valmiita hilloja
1 dl kermaa vaahdotettuna
1 d l maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Suklaakuorrute:
2 dl kermaa vaahdotettuna
130 gr eli taas se levy Pandan tummaa suklaata
Suklaaganache:
0,5 dl kermaa
100 gr tummaa Pandan suklaata, tai laita vaikka taas koko levy, se 130 gr :)
Kumaisin kakut jähtymään ja sillä välin aloin tekemään mousseja! Kun kakut olivat jähtyneet, leikkasin isomman kakun kolmeen osaan ja kostutin maidolla. Myös kaakao vois olla passeli kostutusmekanismi. Ensimmäiseen väliin levitin suklaamoussen ja toiseen väliin sitten marjamoussen. Leikkasin pienemmän kakkupohjan keskeltä kahtia ja laitin samaan väliin molemmat mousset. Sitten nostin pikkukakun ison kakun päälle ja kuorrutin kauttaaltaan suklaakuorrutteella.
Kiehautin kattilassa suklaaganachea varten puoli desiä kermaa ja nostin liedeltä heti, kun kiehahti. Sinne sekaan pilkoin suklaalevyn ja sekoitin, kunnes oli kiiltävää ja tarpeeksi paksua ja kaikki suklaat olivat sulaneet. Ganache on hyvä antaa jähtyä ainakin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen kaadoin sen kauniisti valuen kakun päälle. Lopuksi koristelin Seinäjoen torilta hakemillani tuoreilla mansikoilla ja vadelmilla. Äiti oli ostanut sitruunamelissaa, joka kruunasi kakun!
Tule tule hyvä kakku, älä tule paha kakku!
XXX
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti