KÄRLEKS MUMS

Elämäntyyliblogi

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Täyteläinen vadelmasuklaakakku (maidoton)

Olen varmaankin kertonut, että olen Alkossa töissä, joka valittiin Great Place to Work:ssa Suomen parhaaksi työpaikaksi tänä vuonna. Uran kyseisessä firmassa aloitin jo Vaasassa opiskellessani v. 2008, ja kun sitten pääsin Turun Åbo Akademiin 2 vuotta sitten viimeistelemään opettajaopintojani, lähetin työhakemuksen jälleen kyseiselle monopolille. Turun Länkkärin Alkossa olen ollut nyt kutakuinkin 2 vuotta töissä, eli sen ajan, kun Turussa olen asunut. 

Työkavereista on tullut enemmän kuin työkavereita. Heistä on tullut ystäviä.  Jesse esimerkiksi rakensi minun puutalokotini etupihalle terassin vapun tienoilla ja Kukan kanssa valloitamme Turun yön useammin, kuin se edes olisi sallittua.. Erikan kanssa ammatinvalintamme on samaa luokkaa, joten edulla (Turku okl) usein olemme tavanneet. Säännöllisesti pidämme työpoppoolla illanistujaisia, joissa laitamme ruokaa ja maistelemme mm. uutuusviinejä.  



Kukan kanssa vierailtiin kesäkuussa Arkadian Alkossa Hesassa. Perus lauantaipullo :D


Huh, kun huhtikuussa oli vielä kalseaa! Jesse rakensi terden ja mä hain sisältä tofua grillaukseen. Kylläpäs grilli savuuttaa..  Onpas tosiaan kylmän näköistä, kun puut ovat ihan alasti.


Myöhemmin tarkeni jo paremmin grillata. Skål meille!




Viime viikolla ihailtiin kaunista Turkua mun katolta käsin. Kylloli lääniä!


Jesse, Ulla, Timi, minä, Erika ja Kukka toukokuussa mun luona. Ihana Kukka<3!


Eilen vietimme Jessen ja Erikan läksäreitä. Jesse muuttaa Poriin viimeistelemään kauppakorkeaopintonsa ja Erika taas sai oman alan töitä luokanopettajana Turussa. Minä leivoin vadelmaisen suklaakakun iltaa varten. Erikalla on maitoallergia, joten kaikki raaka-aineet olivat maidottomia. Haasteellista ehkä, kun Portsa K-kaupassa ei myyty Brunbergin maidotonta suklaata kakkua varten, niin joutui etsimään ympäri Turkua kyseistä suklaata. Onneks löytyi!

Ullan täyteläinen vadelmasuklaakakku

200 gr Brunbergin tummaa suklaata (yksi niistä ainoista maidottomista)
225 gr sunnuntain laktoositonta margariinia
3 dl ruokokidesokeria
4 isohkoa onnellisen kanan munaa
4,5 dl Pirkan luomu-vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
100 gr Jokiperästä (meidän lande) poimittuja vadelmia

Voitelin ja korppujauhotin halkaisijaltaan 22 cm kakkuvuoan. Laitin uunin lämpenemään 175 °C ja sulatin kattilassa miedolla lämmöllä paloitellun voin ja suklaan. Sitten vatkasin ruokokidesokerin ja munat vaahdoksi, jonne lisäsin jähtyneen voi-suklaaseoksen. Lopuksi varovasti yhdistin keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja kaadoin vuokaan. Painelin vadelmat vuokaan ja paistoin pohjaa 45 minuuttia. 

Leikkasin kakun jähtyneenä kolmeen osaan hienolla veitsellä, jonka Emma osti mulle Koko Suomi leipoo- kisaa varten! Erittäin näpsäkkä!





Täyte:
Ensimmäiseen väliin vispasin 2 dl GoGreenin kaurapohjaista kermavaahdon tapaan käyttäytyvää juttua. Lisäsin siihen n. 2 rkl vaniljakreemijauhetta, että vaahto hieman hytkähti. Toiseen väliin laitin Dronningholmin vadelmahilloa aimon annoksen. Kostutin viinimarjamehulla. Jos haluaa, niin kakunhan voi täyttää ainoastaan vadelmahillolla, mutta tämä kermavaahdon tapaan käyttäytyvä kaurapohjainen juttu toi mielestäni sellaista oikein mukavaa raikkautta. :)

Kuorrute eli suklaaganache:

Ostin Alpro Soyan kaurapohjaista ruoanvalmistuskermaa, ja kiehautin siitä 1 dl. Pilkoin n. 250 grammaa Brunbergin tummaa suklaata kunnes se oli sulanut kiehautetun kerman joukkoon ja annoin jähtyä reilu 10 minuuttia. Kaadoin ganachen kakun päälle ja koristelin lopuksi vadelmilla, jotka olin myös noukkinut Jokiperästä. Kaikki kehuivat, että kakku oli todella hyvää! Ja niin se olikin! Koska eiväthän he kehtaisi sanoa, jos kakku olisi ollut pahaa :D. Mutta ei se ollut, siis pidin itsekin! Kukka ei vain ehtinyt / muistanut maistaa, eli pitää häntä varten leipoo vielä toisen kerran vastaavanlainen kakku.


Valmis vadelmasuklaakakku



Erika odottaa että pääsee kakun kimppuun.


Nyt istun junassa ja olen menossa kotiin Etelä-Pohjanmaalle pariksi päivää. Kivaa, näkee vanhempien lisäksi myös Ellun ja Vesan, eli Emman ja Matun! Ja Vilhon, joka täytti juuri 11 kk. Hän on tädin toinen silmäteristä<3.

Emma, mä ja Matu.

Rattoisaa sunnuntaita kaikille. XXX



1 kommentti:

  1. Hei! Oletko löytänyt maidotonta vaniljakreemijauhetta? Minkä nimistä?

    VastaaPoista