KÄRLEKS MUMS

Elämäntyyliblogi

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Raakatacot à la Ulla

Huhtikuinen hei!

Terveisiä Teurastamolta! Vietin eilen tosi kivan päivän ruokakarnevaalien merkeissä. Teurastamolla järjestettiin tapahtuma nimeltään What's Cooking Helsinki, jossa me bloggarit olimme pääroolissa lempi-intressimme parissa, nimittäin leipomisessa tai ruoanlaitossa. Minulla oli kunnia seistä Arlan ständillä jonne sain itse suunnitella reseptin. Teemana oli "Hyvää oloa ruoasta", joten reseptia suunnitellessani karsin pois kreemikakut ja juustoquichet. Päätin valmistaa raakatacoja.

Tämä ihana seinä oli täynnä ruukkubaslikoita!
Tuon sanoman mukaan minut lasketaan siis parhaimmistoon.


Kokkaamiini ihaniin raakatacoihin tutustuin kaksi vuotta sitten, kun vielä Turussa asuessani vierailin Katjan kanssa Pasilassa Maikun luona. Olen valmistanut näitä kyseisiä herkkuja sittemmin ystävilleni, ja tarkoitukseni on ollut jakaa niiden resepti blogissa! Kuviakin otin helmikuussa 2014 sitä varten, mutta se jäi! Nyt korjataan asia. Eilen en siis ehtinyt kuvata täytteitä, ne syötiin saman tien:-), joten täytteen kuvat on otettu aikaisemmin.

Arlan esiintymislava oli varattu minulle klo 16 jolloin puolentunnin kestävä kokkausvuoroni alkoi. Valmistin neljä eri täytettä, jotka ovat terveellisiä, proteiinirikkaita, ja täyttäviä - mutta myös ennenkaikkea herkullisia!


Työn tohinassa.

Tacolätyiksi sopivat parhaiten rapeat cosmopolitan-salaattilehdet.

Täyte 1:  Marinakastike:
2 tomaattia paloiteltuna
5-6 aurinkokuivattua tomaattia
½ punaista paprikaa paloiteltuna
2 tl oliiviöljyä
1 rkl tuoretta basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
suolaa maun mukaan
tuoretta valkosipulia maun mukaan
cayennepippuria maun mukaan.

Hienonna kaikki ainekset blenderissä.

Täyte 2: Hapankermajuusto:
1 ½ dl yön yli liotettuja cashewpähkinöitä
¾ dl vettä
1 ½ rkl sitruunamehua
5 cm purjosipulia
3 tl tuoretta basilikaa
3 tl tuoretta tilliä
suolaa maun mukaan
(tuoretta valkosipulia maun mukaan)

Hienonna kaikki ainekset silppurissa. Huomioi, että raaka-aineet ovat sinänsä suolattomia, joten mausta kunnolla. Lisää vettä tarvittaessa, että ei jää kuivaksi.

Täyte 3: Pähkinäkastike:
1 dl pistaasipähkinöitä liotettuina
1 dl saksanpähkinöitä liotettuina
TAI
2 dl saksanpähkinöitä liotettuina
1 porkkana paloiteltuna
n. 7 cm purjosipulia viipaloituna
2 tl nama shoyu-kastiketta (tai muuta soijakastiketta)
suolaa maun mukaan
vettä tarvittaessa

Liota saksanpähkinöitä yön yli vedessä. Kaada pähkinät silppuriin ja anna mennä rouheeksi. Lisää kasvikset ja nama shouy –kastike. Mausta kunnolla! Raaka-aineet sinänsä on suolattomia, joten tarkista maku ennen tarjoilua. Lisää vettä tarvittaessa, ettei täyte jää kuivaksi.

Täyte 4: Avocadomousse:
2 syöntikypsää isoa avocadoa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
tuoretta sitruunaa
suolaa
mustapippuria myllystä


Soseuta sauvasekoittimella silkkiseksi kaikki!

Nämä neljä täytettä ovat tosi helppoja tehdä. Raaka-aineet viipaloidaan pienemmiksi paloiksi ja sitten vain silppuri/blenderi/sauvasekoitin silppuaa kaiken. Nopeaa ja hyvää. 


Tämän kuavn otin keväällä 2014, kun kuvasimme Reettan ja Emmin kanssa esittelyvideotani Koko Suomi leipoo-ohjelmaan. Siinä tohinassa unohdin laittaa reseptin blogiini.
Vasemmalta täytteet: Hapankermajuusto, marinakastike, pähkinäkastike ja avocadomousse. 



Iltamme huipentui illalliseen, jonka Heleatsin kokit meille olivat valmistaneet. Nam!
Tämän kuvan Heidi otti illallisella. Tutustuin moneen uuteen bloggariin illan aikana, ja vaihdoimme yhteystietoja - niin huikeaa, wau!<3



Upeaa viikonalkua kaikille! Minun huominen päiväni ei ikävä kyllä ole upeutta, sillä viikkoni alkaa hammaslääkärissä. 

XXX


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Herkulliset flatbreadit ja ruokaisat salaatit!

Maistuvaa maaliskuuta!

Haluan jakaa teille ihanien ja helppojen suolaisten tarjottavien reseptin! Nämä sopivat erittäin hyvin illanistujaisiin ja kyytipojaksi sopii esimerkiksi rooibos-tee, kuiva roseviini tai kuiva kuohuviini.

Itse kokkailin nämä, kun vietimme meidän perheen naisten viikonloppua kotonani Helsingissä.

Parmankinkku-parmesaani salaatti cashewpähkinöillä.

1 paketti parmankinkkua
1 parmesanjuusto
1 kotimainen ruukkurucola
kerä rapeaa jäävuorisalaattia
paahdettuja  cashew-pähkinöitä
loraus tai kaksi maustettua öljyä, esim. basilika, valkosipuli

Vinkki: Lidlissä on tosi hyviä tuotteita ja hinta-laatusuhde kulkee käsi kädessä. Älä osta suolattuja cashew-pähkinöitä, sillä parmesan ja parmankinkku on suolaista jo. Paahdetuissakin on makua, ja raakasti. Joten se riittää oikein hyvin.

Revi huuhdellut salaatit ja yrtit kulhon pohjalle. Lorauta öljyä päälle. Veistä parmesanista kolmion mallisia lohkoja ja rullaa parmankinkut kerälle. Koristele houkuttelevasti ja ripottele cashew-pähkinät päälle.




Päärynä-leipäjuustosalaatti 

3 kpl erilaisia rapeita salaatteja, mitä sattuu kaupasta löytymään. Ota kuitenkin jotain muuta vaihteeksi, kuin perus jäävuori.
1 iso päärynä
1/2 ruukkukorianteri (otin ylpeänä kaupunkipuutarhastani; kuva myöhemmin alla)
kuivattuja karpaloita noin 1/2 desiä tai maun mukaan
pala leipäjuustoa
Loraus oliiviöljyä

Huuhtele salaatit ja revi ne kulhon pohjalle. Silppua korianteri päälle ja lorauta hieman öljyä, ettei salaatit ole kuivia. Varo liikalorottamista, muuten idea rapeista salaateista katoaa. Ripottele kuivatut karpalot päälle.Lohko päärynä ja pilko leipäjuusto. Asettele näyttävästi ja ruoki vieraitasi jo pelkällä estetiikalla!


Tässä upea kaupunkipuutarhani. Siinä on basilikaa, ruukkurucolaa, korianteria ja lehtisalaattia. 


Tomaatti-oliivi flatbread

1 lehtitaikinalevy
tomaattipyrettä
1 iso tuore tomaatti
1-2 dl punaleima emmentalia
oliivia
1/2 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa
sormisuolaa

Tämä on ihan superhelppo ja nopea! Kauli lehtitaikinalevy hieman isommaksi pituus- ja leveyssunnassa. Levitä tomaattipyre päälle ja juustoa kunnon kerros pohjalle. Pilko pestyt tomaatit päälle ja halkaise oliivit. Pilko punasipuli ja valkosipulinkynsi ja ripottele päälle. Paista n. 225 °C 15 minuuttia, mutta tarkkaile uuniasi. Nykyajan uunit kun ovat niin erilaisia. Pilko tuore basilika ja ripottele päälle. Sirottele maun mukaan sormisuolaa, jos tarvis. Valmista sitten seuraava flatbread, nimittäin:

Herkkusieni flatbread rucolalla

1 lehtitaikinalevy
3-4 isoa tuoretta herkkusientä
1-2 dl vahvaa punaleima emmentalia
1 valkosipuli
ruukkurucolaa 
sormisuolaa

Kauli lehtitaikinalevy hieman isommaksi pituus- ja leveyssunnassa. Levitä kunnolla juustoa päälle, ja lohko herkkusienet sopiviksi paloiksi ja levitä päälle. Levitä vielä hieman juustoa, ettei sienet kuiva uunissa. Pilko valkosipuli ja ripottele sitä päälle. Paista samalla pellillä toisen flatbreadin kanssa, mahtuu hyvin 2 kpl samalle pellille. Uunin jälkeen ruukkurucolaa päälle ja maun mukaan sormisuolaa.

Vasemmalla tomaattioliivi- ja oikealla herkkusieni flatbread


Flatbreadiin on hyvä käyttää esim. joulusta jääneet torttutaikinalevyt! Vinkki muuten: painele flatbreadit keskeltä haarukalla ennen uuniin menoa ja tarvittaessa sen jälkeen, ettei kohoa keskeltä liikaa. Nämä kaikki ovat helppo valmistaa ja kaiken lisäksi herkullisia! Sopii oikein hyvin keväsiiin, valoisempiin iltoihin. Helsinki ainakin on kovin aurinkoinen ja keväinen, ja meri kiiltelee aamuisin kauniisti Lauttasaareen töihin mennessäni. 


Kevät tuli
Lumi suli
Puro sanoi 
puli puli

XXX

maanantai 15. helmikuuta 2016

Marianne-mudcake

Ystävänpäiväviikonloppua juhlimme tyttöporukalla. Olemme opiskeluaikoina Vaasan yliopistossa tutustuneet ja ystävystyneet Pohojammaan ja ja Etelä-Karjalan kasvatteja! Nykyisin meistä asuu 4 Helsingissä ja yksi Turussa. Mukavan illan aikana kotonani nautimme herkkuja ja huuhtelimme ne shampanjalla alas (kiitos Lauralle).
Eräs uusi reseptini, minkä kehittelin juuri tätä varten, on mariannerouheella tuunattu mudcake. Helppoa ja nopeaa!

Uunipellillinen tai pyöreään vuokaan (ip 24 cm)

150 grammaa Valio voita
150 grammaa Fazer taloussuklaata
pussillinen Fazer Mariannerouhetta
4 onnellisen kanan munaa
2 dl muscovadosokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 gr keksejä (esim. kaurakeksejä, digestivejä, tai mitä kaapista sattuu löytämään)

Päälle koristeluun kaakaopulveria, siivilöi päälle kauniisti juuri ennen tarjoilua.

Sulatin kattilassa voin, suklaan ja mariannerouheen. Vatkasin onnellisen kanan munat ja muscovadosokerin vaahdoksi. Lisäsin hieman jäähtynee voi-suklaa-marianneseoksen varovasti sekaan. Lopuksi jauhot ja ihan viimeisenä murskasin käsin keksit ja sekoitin taikinakaapimella taikinaan. Kaadoin taikinan kahteen leipävuokaan, jotka olin vuorannut leivinpaperilla. Kakusta tuli siis hieman paksumpi, sillä massa ei levinnyt ihan niin kauttaaltaan, kuin uunipellillä olisi voinut. Paistoin n. 200 asteessa 20 minuuttia, mutta paistoaika riippuu niin täysin uunista! Minun uunini ei ole kovin uusi, vaan tällaisia, mitä täälä Helsingin Kalliossa-Sörnäisissä nyt vanhoissa jugend-taloissa tyypillisesti on. Vahdin uunia kärppänä, sillä mikään ei ole kurjempaa, kuin liikapaistunut mutakakku. Sehän on sitten vain suklaakakku. Paistoin kakkua, kunnes reunoilta ei enää kovinkaan jäänyt taikinaa tikkuun, ja keskiosaan paistotikulla pistäessäni taikinaa jäi ihan reilusti tikkuun kiinni. Anna jähmettyä mielellään yön yli, sitten kakku on kiinteytynyt hyvin!

Taikinaan voi käyttää myös tavallistakin sokeria. Muscovadosokeri sopii tummiin kakkutaikinoihin ja suklaisiin leivonnaisiin; lisää sen täyteläisyyttä. Suosittelen käyttämään sitä kaiken tyylisissä suklaaherkuissa ja esim. joulun taatelikakussa se on ihan ehdoton. Keksien tehtävä taikinaan on tuoda hieman struktuuria. Itse laitin tovi sitten leipomiani marianne-cookieseja taikinaan. Keksejä ei kannata murskata blenderillä, koska se menee liian silpuksi.

Tärkeintä tarjoilussa:
Hyvässä seurassa. <3

Ylhäällä porkkanapiirakkaa, alhaalla marianne-mudcake ja suklaabiscotit. Kaikkien resepti löytyy blogista.
Anmari liittyi seuraamme vasta seuraavana päivänä brunssilla.


XXX

Ihanaa helmikuun jatkoa teille!


maanantai 14. joulukuuta 2015

Home made joulusuklaata

Hei ihanat lukijani!

Olen hetken jo miettinyt, mitä itse tehtyä tänä vuonna antaisin tärkeille ihmisille lahjaksi. Viime vuonnahan tein fudgeja ja suklaabiscotteja. Päätin valmistaa itse tehtyä joulusuklaata, ja ohje on todella helppo. Alla on kaksi variaatiota joulusuklaareseptistä.  Parasta on, että lahjasta saa näyttävän näköisen sellofaanilla, lahjanauhoilla ja persoonallisella tervehdyksellä.

Tässä raaka-aineet.

Home made pähkinä-rusinajoulusuklaa:

200 gr Fazerin sinistä eli yksi levy
kourallinen Nötti Frutti -sekoitusta
muutama pala Pandan valkosuklaata

Koristeeksi pinnalle poimi Nötti-Frutti -pussista rusinoita ja papaijoita


Home made piparkakku-joulusuklaa:

200 gr Fazerin sinistä
1-2 piparkakkua murustettuna haluamasi kokoisiksi paloiksi
muutama pala Pandan valkosuklaata

Koristeeksi pinnalle hieman piparkakkumurua


Tee näin:

Asettele leivinpaperille haluamaasi muotoon kourallinen Nötti-Frutti -sekoitusta / piparkakkumurua. Eli tuossa Nötti-Frutti-sekoituksessa on paahdettuja cashew-pähkinöitä, maapähkinöitä, rusinoita ja papaijaa.
Sulata vesihauteessa (tai mikrossa, minä sulatin vesihauteessa koska en omista mikroa) Fazerin suklaalevy ja valuta matalalta korkeudelta pähkinäseoksen / piparkakkumurun päälle. Suklaa jähmettyy hyvin, joten sinun ei tarvitse muuta, kuin lusikalla tasoittaa varovasti pinta. Jos tasoitat liikaa, suklaa leviää.
Sulata Pandan valkosuklaat. Ripottele pisaroita muutaman sentin päähän toisistaan ja yhdistä pisarat cocktail-tikulla ja tadaa-pisaroista tuli sydämiä! <3

Laita jääkaappiin kohmettumaan. Leikkaa suklaan alle tukevampi alusta pahvista. Kideo suklaa sellofaaniin ja koristele esimerkiksi juuri lahjanauhoilla.

Idean tähän suussasulavaan jouluherkkuun sain Wihannon Vivin hellerannassa-blogista - tietysti itse hieman tuunaamalla ja soveltamalla. ;)  Tästä linkistä pääset tarkastelemaan alkuperäistä toteutusta.
Tässä suklaaherkussa käytin pohjalla paahdettuja pähkinöitä, sekä kuivattuja hedelmiä


Tässä piparkakulla maustettu suklaa ilman pähkinöitä pähkinäallergikolle.


Ihanaa joulunodotusta teille!
Ainiin. Ostin pastakoneen lauantaina. Seuraava päivitys on jo toivottavasti tällä viikolla, jossa jaan lauantaina Lauran kanssa ITSEvalmistamani pastapeston reseptin.
Pusuja! X





maanantai 23. marraskuuta 2015

Piparkakunmakuinen boston!

Ihanaa marraskuun aurinkoista maanantaita.
Tänään näin auringon yli kaksi tuntia yhteen menoon pitkään pitkään aikaan. Ihailin työhuoneeni ikkunasta kaunista maisemaa ja haaveilin ulkoilmakävelystä. Töiden jälkeen kävelinkin Lauttasaaresta kotiin tänne Sörnäisiin. Ihanan kirpeä sää ja hyvää teki.

Meillä on huomenna illalla luokkani kanssa pikkujoulut ja nyyttikestit. Minun on jo pitkään tehnyt mieli leipoa jotain uutta, ja viikonlopun ensimmäisten pikkujoulujen jälkeen aloinkin haaveilla joulupullasta. Ajattelin, että leivon pullaa pikkujouluihin. Kaupoissa myydään piparkakun makuista tuorejuustoa, mutta jääkaappiin kurkattuani päätin itse tehdä täytteen. Aloi heti leipomaan pullaa, sillä olin täynnä energiaa pitkän kävelylenkin jälkeen!

Piparkakunmakuinen jouluboston

(Tästä tulee 2 bostonkakkua 24 cm halkaisijaltaan oleviin vuokiin.)

5 dl kevytmaitoa
50 gr tuorehiivaa
2 onnellisen kanan munaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
150 gr Valio voita sulatettuna
n. 16 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Täyte (jonka jaoin kahteen osaan näihin kahteen bostoniin.)

1 rasia Valio Viola maustamaton tuorejuusto
1 rkl piparkakkumaustetta
2 tl kanelia
1 dl mantelirouhetta
0,75 dl fariinisokeria

Kaivoin keittiön komerostani mahtavan yleiskoneeni ja vrum vrum kädenlämpöinen maito ja tuorehiiva sekaisin. Siihen onnellisen kanan munat sekä kaikki mausteet sekaisin. Laitin noin puolet jauhoista, jonka jälkeen sulatin voin ja kaadoin hiljalleen sekaan. Sitten loput jauhot ja alustin niin, että pöytä tärisi ja pelkäsin muumimukien puolesta, että tippuvat hyllystä. Hyvin kävi, huh. Taikina kohosi sen aikaa, että ehdin tiskata eilisen brunssin jälkipyykit ja yleissiistiä residenssini. Eli noin puolisen tuntia. Niin, ja samassa ajassa myös sekoitin kaikki täytteen aineet sekaisin ja sekoitin notkeaksi.

Päälle:

1 onnellisen kanan muna voiteluun ja raesokeria

Kun taikina oli kohonnut, kaulin sen suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Siihen seos päälle ja rullasin kuin kääretorttua konsanaan. Leikkasin n. 5 cm kokoisia paloja ja leikkauspinta alaspäin asettelin vuokaan. Bostonit kohosivat hieman ennen uunia ja juuri uunia ennen vasta voitelin ja ripottelin raesokerit. Paistoin 175 °C puolisen tuntia.

Viimeistely:

Vaahterasiirappia ja tomusokeria sekaisin. Lorota päälle koristeeksi. Sopii hyvin piparkakkumaun kanssa!
Pullataikina kohonnut

Piparkakkumauste-tuorejuustoseos




Uuniin menossa!

Pulla pullaa!

Voi jee, onpa muruja pöydällä. No, socker o smulor. Sånt e livet.


Ainiin. Olipa minulla oikein kiva viikonloppu. Ehdin nähdä niin paljon ystäviä. Muun muassa uusiin ravintoloihin tutustumista Lönkalla, patikointia ja eväsretkeä Kruunuvuoressa, terapiaa punaviinilasin äärellä, pikkujouluja Koko Suomi leipoo-porukalla, vohvelibrunssi kotona Lauran kanssa ja joulukadulla käymistä.




Ihanat leipurit herkkujen äärellä.

Irman kanssa mahat täynnä kakkuja. 



Hei. Nyt lähden Hannan kanssa treffeille. Hän on entinen työkaverini Turusta. Toki ystävystyimme ja olimme enemmänkin kuin työkavereita, mutta Alkossa tutustuimme. Niin ja hän toki on kollegani, sekin yhdistävä tekijä meillä on. Menemme illalliselle Hakaniemeen.

Piparkakunmakuista joulunodotusta kaikille! Koitan päivittää kohta ihania muitakin reseptejä.. Muuten, muistakaa leipoa soijapasteijoita, niiden reseptin jaoin täälä viime vuonna! Ne ovat niiin herkullisia!  Nyt täälä on ihana tuoksu pullaa ja piparkakkua.

Pus X






sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Wiener nougat -mutakakku

Suklaan täyteistä sunnuntaina!

Tämä kakun leivoin eilen, sillä Turusta tuli tytöt tänne ja mentiin katsoon Elaa Hartwall Arenalle. Hommattiin liput jo maaliskuussa. :)
Olen ollut koko viikon kipeänä ja antibioottikuuri päällä, eli toisin sanoen olen hyvin ehtinyt kehitellä ja miettiä kaikkia uusia ihania reseptejä. Tämä kakku on ihanan helppo ja vaivaton tehdä. Ja lisäksi niin suussasulava!

Wiener nougat- mutakakku:

Pohja:

150 gr voita
150 gr Fazer taloussuklaata
3/4 pussia Fazer Wiener nougat crush
2 dl muscovadosokeria

Laita nämä edellämainitut ainekset kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä hieman.
Sitten vispaa seuraavat aineet sekaan, mutta vältä turhaa veivaamista:

3 onnellisen kanan munaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vanilliinisokeria

Paista uunin keskitasolla 200 C° n. 15 minuuttia. Paistoaika riippuu niin uunin tehokkuudesta, kokeile tikulla, mutta saa jäädä tikkuun kunnolla taikinaa, että on sitten mutainen. Anna jäähtyä.

Kuorrute:

100 gr Fazer taloussuklaa
1/4 pss Fazer Wiener nougat crush
cashew pähkinöitä

Sulata suklaa kattilassa/mikrossa. Mulla ei ole mikroa, joten tapaan sulattaa suklaat ihan kattilassa miedolla lämmöllä. Vesihauteessa sulattaminen on niin väsäämistä, joten toi toimii mulla ihan hyvin. Levitä sitten sulanut suklaa kakun päälle ja koristele loppu pussillisella Wiener nougaat crushia. Murskasin vielä pari cashew pähkinää ja laitin koristeeksi.



Kattilassa aineet


Muscovadosokeri on ihanan tahmeaa ja makeaa. Se sopii tosi hyvin pikkuleipiin, suklaisiin kakkuihin ja muffinsseihin. Itse yllätyin tosi paljon, miten paljon se antaa kosteutta ja täyteläisyyttä leivonnaisiin, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Tosi ihana etenkin tässä mutakakussa.



Kakku uuniin menossa. Eikö oo ihanat aamutossut mulla! Ostin Raumalta kesällä Annen Astiakaupasta tällaisen ihanan sydämenmuotoisen irtopohjavuoan. Oikein kiva, mutta unohdin laittaa leivinpaprun pohjalle, sitten kun tarjoilin kakun, oli siinä pohja, joka ehkä vähän kärsi, kun leikattiin kakkulapiolla. Pitää muistaa leivinpapru ens kerralla!



Suvi ja Meri!

Valmis kakku! Oli hyvää, ihanan mutaista! joten, varo paistamasta kakkua liikaa.

Tämmönen oli aamulla keittiön pöydällä. :*



Ainiin, keikka oli tosi hyvä! Sielä oli vaikka ketä.. Robin, Cheek, Uniikki, Iso H, Paula Vesala ym.. Ja meillä oli ihan huiput istumapaikat. Ylin rivi koko pytingissä x) Mut näki ihan hirveen hyvin! Mulla alkaa huomenna syysloma, onpas nopeesti mennyt syksy. Lähdenkin huomenna Tukholmaan, meillä on Gamla Stanissa ihana hostelli. 
Aurinkoista syyspäivän jatkoa ja ihanaa lokakuuta!

XXX


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Minttusuklainen moussekakku



Kakkuakakkuakakkuakakkuakakkua!


Aivan liian kauan taas viime kerrasta. Sehän oli jo ennen vappua, kun kirjoitin teille kuulumisiani. Silloin leivoin niitä ihania vaniljakreemivappumunkkeja, joita vein töihin ja annoin kavereille ja vein vappubrunssille ja tungin loput pakastimeen.

Kaikki valittaa, että kesä on loppunut, mutta mun mielestä se on vasta alkanut. KesäLOMA on monella loppunut, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä sään kanssa. Kesä on silti! Tänäänkin kävelin Lauttasaaresta Ruoholahteen lipilapeilla (hienoilla sellaisilla) ja hyvin tarkeni.

Mun kesäloma oli chillailua ja töitä. Koulunpäättäjäisviikonloppuna kutsuin tytöt mun luo kylään ja sitten lähdinkin jo seuraavalla viikolla parhaan ja pitkäaikaisen ystäväni häitä juhlimaan! Upeat juhlat!<3 Leivoin kakkua sinnekin ja lupailin instagramissa jakavani reseptin täälä blogissani häiden jälkeen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se on Jutan ja Lassen kakku ja annoin reseptin vain heille.. <3


En ollut kesää opettajan palkoilla, vaan selvitäkseni Helsingin vuokrista ja muutosta ja uusista takuuvuokrista tein ehkä tähän mennessä (pinaattipeltojen kävelyn jälkeen) niin huippua kesätyötä, olin nimittäin Silja Linellä duunissa! Ihan superkivaa oli saada olla asiakaspalvelussa ja putiikeissa myimässä ja juttelemassa ihmisille. Kesä oli muutenkin aivan älyttömän huikee. Sain nukkua pitkään, juoda viiniä myös maanantai-torstai -iltaisin, humaltua myös vähän, kutsua ystäviä kylään vuorokauden ajasta riippumatta, lähteä keskellä yötä kaverin innoittamana gayklubin synttäreille, ottaa äkkilähtö Kreikkaan, liftata Willbergin Pepen kyytiin, leipoa aamukuudelta suklaakakkua, opetella soittamaan kitaraa tuntemattoman ihmisen kanssa Mustikkamaalla, opetella tekemään pasta carbonaraa ja lähteä hetken mielijohteesta Budapestiin.

Grilli-ilta Kitinojalla.



Budapest ja Tonava

Itämerellä


Kesän kohokohtia!


Oon nyt ollut 5 päivää mun uudessa työpaikassa. Aloitin viime viikolla Lauttasaaren ruotsinkielisellä kielikylpypuolella tokaluokkalaisten luokanopettajana. Mulla on 23 pikkuoppilasta jonka jokaisen nimen oon oppinut jo ulkoa :) Bussilla pääsee nopeaan tästä Kurvista, alle puolessa tunnissa ovelta ovelle, siis kotiovelta luokanovelle. Oon myös muutamana päivänä pyöräillyt ja yhtenä päivänä kävellyt.


Viime lauantaina vietettiin perinteikkäitä rapujuhlia mun luona. Ollaan aikasemmin pidetty festit mun puutalossa Turussa Portsassa, nyt kokeiltiin miltä se mahtaa tuntua vähän erilaises ympäristössä, samojen niin ihanien kanssa!


Katan pöytää



Ravut ovat valmiina!

Päätin tietenkin jälleen leipoa kakun, Eskolan Marian blogista Baking of:sta sain idean - ajattelin leipoa minttusuklaisen moussekakun, mutta tietysti ite tuunaamalla.  Kun ravuista olimme saaneet kylläksemme, nostin kakun pöytään.

Kakku on halkaisijalta 18-20 cm irtopohjavuoka.


Minttusuklainen moussekakku


Pohja:

150 gr Minttu Domino-keksejä
75 gr pehmeää voita

Täyte:

200 gr Fazerin Pure dark Twist of mint -suklaata. (Kuva alla)
4 Dr. Ötkerin liivatelehtä
3 dl Flora kuohua vaahdotettuna
200 gr maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuorrute:

125 gr Fazerin tummaa suklaata
0,5 dl kuohukermaa

Koristeluun:

Daim minttusuklaapatukka
Tuoretta minttua
Suklaarouhetta / mariannemurskaa jos haluaa


Tee näin:


Laita pohjan ainekset, keksit ja pehmeä voi OBH Nordican blenderiin ja sielä murskaksi. Levitin leivinpapaerilla vuorattuun IP-vuoan pohjalle. Sekoita tuorejuusto ja sokerit keskenään. Sulata vesihauteessa tai mikrossa varoasti suklaa ja vatkaa se tuorejuustoseokseen.  Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi, sitte purista ne ihan pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä ja sekoita tuorejuustoseokseen. Lisää kermavaahto lopuksi varovasti muuhun seokseen ja kaada vuokaan. Anna olla jääkaapissa ainakin 5 tuntia tai yön yli. Leivoin kakun lauantaiaamulla ja herkuttelimme sillä illalla, hyvin tuli maku esiin! Kun kakku on kuorrutetta ja koristelua vaille valmis, irrota se varovasti IP-vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Paloittele tumma suklaa pieniksi paloiksi. Kiehauta kuorrutetta varten kuohukerma kattilassa, nosta heti pois liedeltä kun kiehuu.  Kaada kerma suklaarouheen päälle ja sekoita, kunnes kaikki on sulanut. Jos (suklaan merkistä riippuen) on liian löysää, lisää suklaarouhetta lisää. Anna jäähtyä viitisen minuuttia, mutta kuorrute saa olla jämäkkää. Kaada se kakun päälle, niin, että valuu nätisti reunoilta. Leikkaa mintu-Daim kolmionmuotoisin paloihin, asettele ja koristele tuoreen mintunlehtien kanssa. Tarjoile ja herkuttele. Toimii parhaiten parhaiden ystävien seurassa!


Tässä tämä minttusuklaa. Ihastuin tähän kun sain entiseltä oppilaalta kesälahjaksi tätä suklaata. Nami! Otin kuvan myös upeista kynsistäni! Eipä ole koskaan olleet näin pitkät. Vähän epäkäytännölliset kylläkin kun leivon pullaa. Lakan ostin Lissabonista viime kesänä.


Valmis upea kakkumme tarjolla!



Hei, Helsingissä on taiteilua ilmassa. Kaverini saapuu taiteiden yöksi luokseni ja on luonani loppuviikon.  Ajattelimme mennä ainakin Teurastamolle syömään streetgastroa ja Tervasaareen katsomaan pohjoismaisia lyhytelokuvia.   Kuudennella linjalla on elävää musiikkia, sinne tiemme viepi myös. #taiteidenyö  

Oikein loistavaa alkavaa viikonvaihdetta teille! Syökää kakkua ja enjoy da life <3!



XXX
pusuja!