KÄRLEKS MUMS

Elämäntyyliblogi

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pistetään pistetään banaania poskeen.. Banaanikakkua!

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

Tänään on ollut chilli päivä. Aurinko ei ole näyttäytynyt, mutta suhteellisen leuto sää on silti ollut. Olen käynyt joogassa ja lenkillä. Ja maalasin varpaankynteni ja ihailin niitä itsekseni, kun makasin sohvalla.



Minulla on töissä kahviviikko ens viikolla ja mietin mitähän leipoisin. He varmaan odottavat jotain suurta ja ennennäkemätöntä, kun tietävät kuinka pidänkään leipomisesta. Mutta, 35 minuuttia bussissa ei kyllä kauheasti hotsita minkään kermakakun kanssa. Plus, että meillä on vain 3-päiväinen työviikko, sillä oppilailla on syysloma torstain ja perjantain. Ostin hullareilta banaania. Mielikuvitukseni pääsi ihan valloilleen, kun keksi, että leivon banaanikakun! Siis niin yksinkertainen kun olla ja voi. Mutta suunnattoman herkullista!


Ullan banaanikakku

Tätä kakkua oon leiponu AINA! Siis muistan ala-asteella kun 2.luokalla vuonna 1993 (Anna ja Emma: mulla oli se flanellipaita) leivoin tätä äidin kanssa ja äiti käski ensin mennä vaihtamaan se hyvä paita pois päältä kotipaitaan. Ja se taikina oli niiin hyvää. Ajattelin silloin, et sit ku oon iso, niin mä leivon tätä kyseistä kakkua ja syön kaiken taikinan, enkä laita kakkua uuniin lainkaan. Muut kaverit sanoi taas leipovansa aikuisena kakun ja syövänsä sen itse. Mä olin enemmän tohon taikinaan päin. :D

150 grammaa voita
3 dl sokeria
2 onnellisen kanan munaa
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
3 kypsää banaania muussattuna


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, jonka jälkeen lisää onnellisen kanan munat hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen banaanimuussin kanssa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan ja paista 175 C° noin 50 minuuttia ja kumoa. Kakku on ihanan kostea. 

Herkullinen banaanikakkuni! Huomenna saa sitä työkaverit maistella.


Nyt täytyy siivota leipomissotkut. Hei, kivaa viikonalkua ihmiset! Mulle tulee kiva viikko, koska mun äiti tulee tänne torstai-iltana!<3 Ja isä lauantaina perässä.

Skarppina valmiina uuteen viikkoon XXX


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä tuo sunkin banaanikakku ja kivaa viikkoa sinulle Ulla. Irman keittiössä tulossa vähän erilainen Sacher kakku tänään.

    VastaaPoista
  2. Ou jee! MImmonen sacher sulle tulee? Mä ajattelin leipoa kärleksmumsia tässä jokupäivä, kun moni kysynyt miksi mun blogin nimi on kärleksmums. Kiitos samoin Irmaliini, hyvää viikkoa! Nähdään viimeistään sunnuntaina!:)

    VastaaPoista
  3. Voi Ulla kun putosit kisasta :(. Olit joukon fantastisin kisailija. Olet mieletön persoona <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista kommentista! Harmittaa kyllä vietävästä, mutta mukana oli niin paljon vielä taitavampia leipureita. :)

    VastaaPoista