KÄRLEKS MUMS

Elämäntyyliblogi

perjantai 27. marraskuuta 2020

Sahrami-rusina pikkuleivät

Herkulliset sahrami-rusina pikkuleivät


Tähän reseptiin ihastuin heti, kun näin että siinä on sahramia! Olen asunut opiskeluaikana Ruotsissa ja joulunaikaan pääsin maistelemaan ihania sahramilla maustettuja leivonnaisia. Suomessa tätä maustetta ehkä arastellaan hieman. Alkuperäinen resepti on Camilla Hamidin ja siihen pääset klikkaamalla tästä. Tämä pikkuleipäresepti on helppo ja nopea, periaatteessa samantyylinen kuin viipaleleivät.




Tässä resepti suomennettuna ja hieman ullamaisesti muunnettuna:

Sahrami-rusina pikkuleivät

1 maustepussi sahramia 

puolikas sitruunan tai limen mehu

200 gr Valio voita

2 dl sokeria

1 dl vaaleaa siirappia tai glukoosisiirappia

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl vaniljasokeria

5 dl vehnäjauhoja

1 dl rusinoita

koristeluun raesokeria


Tee näin:

Laita rusinat likoamaan vesilasiin vähintään tunti ennen leipomista, näin ne ehtivät pehmetä hyvin ja ovat mehukkaita. Laita sitten uuni lämpenemään 175 C°. Purista puolikkaan limen/sitruunan mehu ja kaada sahramijauhe sinne ja sekoita huolella. Vatkaa voi, siirappi, sokeri ja sahrami-sitruunamehu kuohkeaksi vaahdoksi. Minulla oli kaapissa avaamaton glukoosisiirappipurkki, joka kävi tähän reseptiin erinomaisesti. Lisää kuivat aineet jonka jälkeen lopuksi rusinat, ja sekoita vain sen verran, että kaikki on sekaisin. Taikinan ei tarvitse antaa seisahtaa, vaan voit valmistella heti ne uunipellille.

Jaa taikina neljään osaan ja muotoile siitä neljä pitkulaista tankoa, molemmille uunipelleille kaksi. Pyörittele ne tangoiksi jauhotetulla pöydällä tai alustalla. Painele tankoja kevyesti haarukalla, jotta raesokeri pysyisi siinä pinnalla paremmin. Voit myös halutessasi voidella pinnan kevyesti kananmunalla (minä tein näin). Varo, ettet kumminkaan paina tankoja liikaa, sillä ne saavat itsestään levitä uunissa paistuessaan. Koristele pinnat lopuksi raesokerilla. Paista uunin keskiosassa n. 15 minuuttia, tai kunnes ovat saaneet hieman väriä reunoille, mutta saavat kuitenkin olla pehmeitä keskeltä. Viipaloi tangot lämpimänä haluamasi kokoisiksi viipaleiksi. Tarjoile glögin tai lämpimän teen tai kaakaon kanssa. Nam!

Kaksi pitkulaista tankoa uunipellillä.

Painele haarukalla kevysti, jotta raesokeri pysyy pinnalla paremmin paiston ajan.

Voitelun jälkeen ripottele raesokeria tankojen päälle.

Leikkaa haluamasi kokoisiksi viipaleiksi! Itse leikkasin aika reiluja, että on enemmän syötävää kerralla ;).

Pääpalat on parhaimpia nauttia uunituoreena ja melko lämpiminä vielä.




Kattaus on kaiken A ja O. Joulupunaiselle Tuokio-lautaselle on ihana tehdä kattaus <3!

Herkullista ensimmäistä adventtia! XXX








lauantai 7. marraskuuta 2020

Puolukka-kinuskikakku

Hei!

Rakastan runsaita kakkuja. Tämä on juuri sellainen!


Tänä syksynä olen saanut valtavasti nauttia puolukoista, kun äitini on niitä kymmenlitroittain niitä lähimetsästä minulle noukkinut. Tänä syksynä olen syönyt enemmän puolukoita, kuin koko elämäni aikana yhteensä (olen siis 35-vuotias). Vispipuuroa, puolukkarahkaa, pulled porkin kylkeen, kaalipadan kanssa.. Ja etenkin tätä kakkua olen leiponut paljon!


Idean kakkuun sain lukuisista naked cakeista, jotka ovat olleet leivonta-alan pinnalla jo useamman vuoden. Kehitin reseptin jo neljä vuotta sitten, syksyllä 2016 äidin syntymäpäiville marraskuussa. Tällöin keksin kakulle nimen "Mallan juhlapöydän unelma", sillä äitini Malla rakastaa kinuskia ja puolukoita! Samana vuonna kakusta nautittiin pikkujouluissa ystävieni kanssa, sekä perheen kanssa jouluaaton jälkiruokapöydässä! Tästä reseptistä on niin monesti kyselty, joten haluan jakaa tämän makuelämyksen kaikille sitä haluaville! 

Olen tehnyt kakun halkaisijaltaan joko 18 tai 20 cm irtopohjavuokaan. Myös tavallinen kakkuvuoka sopii, ei ole pakko olla irtopohjavuoka. Jos haluat isomman kakun, tee taikinasta kaksinkertainen.


 Pohja:

100 gr Valio voita

1,5 dl sokeria

1 iso kananmuna

1/2 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

3/4 tl suolaa

1 tl vanilliinisokeria

1/2 tl kanelia

1/2 tl kardemummaa

1,5 rkl kaakaojauhetta

2,5 dl vehnäjauhoja

1 dl Valio maitoa tai kevytkermaa


Täyte:

2 dl Valio vispikermaa (kovaksi vaahdotettua)

1-2 dl puolukoita, maun mukaan. Itse tykkään kun on paljon puolukoita

1 dl sokeria (tai maun mukaan, miten raikasta haluat olevan).


Kuorrutus:

2 dl Valio vispikerma

1 dl fariinisokeri


Koristeeksi:

kookoshiutaleita

kokonaisia puolukoita


Tee näin: Laita uuni päälle n. 175-200 C° (uunista riippuen). Hyvä nyrkkisääntö on, että paista samassa asteessa, kuin kuivat kakut. Voitele 18 / 20 cm kakkuvuoka ja korppujauhota, mikäli kyseessä ei ole teflon-vuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuivat aineet ja lopuksi kevytkerma. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 30-40 minuuttia. Itse olen paistanut alalämmöllä (meidän uunissa on sellainen vaihtoehto). Silloin kakku ei kuivu.


Kumoa kakku hieman jähtyneenä. Anna jäähtyä kunnolla ja halkaise kakku keskeltä kahtia. Vispaa täytteen kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri. Vispaa lopuksi puolukat sekaan. Itse tapaan vispata ne sähkövatkaimella, että marjojen rakenne menee hieman rikki ja kerma värjääntyy punaiseksi. Levitä täyte toisen kakkupohjan päälle ja asettele toinen pohja pääälle. Mittaa vispikerma ja fariinisokeri kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä (saa pienesti kuplia koko ajan) noin 15 minuuttia. Anna jähtyä ehkä minuutin verran ja valuta isolla lusikalla kauniisti ensin reunojen päälle ja lopuksi keskelle. Koristele kuuma kinuski kokonaisilla puolukoilla ja viimeistele kookoshiutaleilla.

Kakku säilyy todella hyvin useita päiviä. Ihanat mausteet korostuvat! Ja voit myös leipoa pohjan päiviä etukäteen, jotta kakku ehtii maustua ihanasti ennenkuin tarjoilet täytteen kera.



Joulupöydän jälkiruoka, nam! Tässä on taikina kaksinkertainen ja isompi kakkuvuoka. Meitä oli niin monta syöjää joulupöydässä. 

Makoisia herkkuhetkiä! X


keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Raikas ja helppo sitruunakakku kevääseen!

Sitruuna on kevään maku.  Jaan teille reseptin helposta sitruunakakusta, jossa makua antaa sitruunan raastettu kuori ja pehmeyttä tuo kookoshiutaleet ja spelttijauhot. Idea tähän on Valion sivuilta, muuntelin reseptiä hieman omaan makuuni sopivaksi. :)
Koska leivon paljon, suosin spelttijauhoja tai gluteenittomia kaurajauhoja ihan siksikin, ettei vatsanseutu turpoaisi ihan olemattomaksi. Näin pystyn herkuttelemaan ehkä hieman enemmän!

Tein taikinasta kaksi tämän kokoista kakkua, halkaisija 10 cm.


Pohja:
150 gr Valio voita sulatettuna
1,5 dl sokeria
3 onnellisen kanan munaa
3/4 dl luomu sitruunamehua
2 dl kookoshiutaleita
2 dl spelttijauhoja
1 tl ruokasoodaa

Tee näin:
Sulata voi ja anna jäähtyä sen ajan, kun mittaat kulhoon kuivat aineet ja sekoitat ne keskenään.
Voitele 1 vuoka (halkaisija 18 cm) tai kaksi pienempää kakkuvuokaa. Kaada taikina kakkuvuokiin ja paista 175°C isoa vuokaa n. 30-40 min ja pienempiä vuokia n. 20 min. Kumoa kakut hieman jähtyneenä ja anna jähtyä kunnolla. HUOM: kookoshiutaleet ja spelttijauhot antavat aivan ihanan pehmeyden kakkuun. HUOM 2: luomusitruuna on tärkeää, sillä sen kuori raastetaan täytteeseen.

Täyte:
1 pkt Valio sitruunarahkaa
1 rasia Philadelphia -tuorejuustoa 
1/2 dl sokeria
1-2 tl raastettua luomusitruunankuorta.

Tee näin:
Pese luomusitruuna lämpimällä vedellä. Raasta se. Sekoita kaikki sähkövatkaimella keskenään nopeasti. Levitä kakun/kakkujen päälle ja koristele strösseleillä tai karkeilla. HUOM: Philadelphia -tuorejuustossa on erilainen koostumus, kuin muissa markkinoilla olevissa. Siinä on kermaisempi ja kiinteämpi koostumus, ja siksi käytä sitä tähän täytteeseen.





Kakku toisesta kuvakulmasta.
Huom:käsidesi taustalla lipaston päällä!

Gluteeniton lohi-parsapiirakka

Kuten monet, myös minä mietin jatkuvasti mitä erilaista arkiruokaa sitä tänä korona-aikana valmistaisi. Etenkin lapsiperheissä tämä varmasti on tapetilla, jos lapset vielä ovat kotona ja molemmat vanhemmat tekevät etätöitä kotoa käsin. Kaupassa kun ei viitsi käydä kuin vain tarvittaessa ja silloinkin tekee isot ostokset.

Meidän arjessa olemme mieheni kanssa molemmat kolmatta viikkoa kotosalla. Minä olen tämän vuoden opintovapaalla töistäni, sillä opiskelen monialaisia opintoja Vaasan Åbo Akademissa ja A-P tekee IT-alan töitään toistaiseksi kotoa käsin. Omat opintoni järjestetään loppukevään etänä, ja olenkin rakentanut päivän rungon siten että lukujärjestyksen mukaan katson etäseminaareja, suoritan tehtäviä ja osallistun Zoomissa workshoppeihin. Päivän kohokohdat ovat lounaat ja illalliset, sillä vastapainona opinnoilleni on ruoan valmistaminen.. Rakastan kollata kaappejamme ja valmistaa löytämistäni elintarvikkeista edes jonkin verran kulinaristisia elämyksiä. Kauppareissut olemme minimoineet vaan max. kerran viikossa joten aina kaikkea mahdollista ei kotoa löydy! Onneksi kuiva-aineita on riittämiin ja pakastin pullollaan.

Pääsiäisenä söimme ylellisesti ja siitä jäi jonkin verran tähteitä. Ne urakoimme eilen. Erilaisia kastikkeita ja dippejä jäi kuitenkin vielä eiliseltäkin ja päätin tehdä niistä keskiviikon lounaaksi maittavan piiraan. Kokosin jääkaapista tillitahini-kastikkeen, minttukurkku-kastikkeen, mämmille tarkoitetun kuohukerman, vahvaa juustoa, graavilohen jämät ja loput parsanvarret. Kaapista löytyi ihanaa gluteenitonta kaurajauhetta, josta teen aina kaikki suolaiset piirakat! Koitan laatia täytteen reseptin kuitenkin siltä pohjalta, että kaikilla ei jääkaappi näytä siltä kuin meillä :).

Lohi-parsapiirakka kaurajauhoihin tehtynä

Pohja:
reilu 3 dl gluteenittomia kaurajauhoja (katso kuva)
1 tl leivinjauhetta
1 dl Valio voita, sulatettuna
2 rkl kylmää vettä.

Tee näin:
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää hieman jäähtynyt voi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti, älä vaivaa liikaa. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina pohjalle ja hieman myös reunoilla.
Uunituore lohi-parsapiirakka. Peittelin koko pinnan siis graavilohella,
mutta täyte kohosi uunissa tuohon päälle. 

Täyte:
1 rasia (200-250 gr) ruohosipuli- tai tillituorejuustoa
2 dl ruokakermaa
2 dl juustoraastetta (itse suosin vahvoja, kuten Emmental)
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
200 gr graavilohta / kylmäsavulohta
4 tankoparsaa

Tee näin:
Sekoita nämä kaikki keskenään ja kaada seos taikinan päälle piirakkavuokaan.
Levitä lohiviipaleet täytteen päälle, jonka jälkeen asettele kuoritut ja tyvestä katkaistut tankoparsat kuvan mukaisesti. Paista 225 °C n. 30 minuuttia, tai kunnes täyte on hytkähtänyt. Anna oleentua hetki, n. 15 min ennen tarjoilua.



Koitan aina kattaa kauniisti, mielestäni se on hyvin oleellinen osa ruokailua.














tiistai 4. joulukuuta 2018

Kirsikkainen suklaabrita (myös gluteeniton)


Hei lukijani.

Jos huomasitte, on edellinen päivitykseni syyskuulta 2016 - nyt elämme jo vuoden viimeistä kuukautta 2018, joten jo olikin aika luoda uuden tilannepäivityksen lisäksi myös uusi reseptipäivitys!

Tervetuloa joulufikalle meidän kotiin!


Elämäni on muuttunut aika radikaalisti sitten edellisen postauksen. Se lienee myös syy siihen, että olen elänyt aikamoisessa somepimennossa blogini suhteen. On tapahtunut vaikka mitä, ja pelkästään ihanaa! Enää en nimittäin asu vaaleanpunaisen Jugend-talon kaupunkiyksiössä Helsingissä, vaan koordinaattini ovat noin 360 kilometriä siitä pohjoiseen. Olen muuttanut Seinäjoelle (kotikonnuilleni) erään ihanan kaksilahkeisen kanssa, joka tottelee kutsumanimeä A-P (tunnetaan myös nimellä Ari-Pekka). Kotimme sijaitsee kauniin Seinäjoen rannalla, tiiviissä ja yhteisöllisessä rivitalon taloyhtiössä. Meillä on upea puutarha, joka yltää joenrantaan ja jossa minulla oli kesällä oma yrttitarha. Sieltä napsin yrttejä leivonnaisiin ja keitoksiini.

Vaikka blogini on ollut tauolla, ei leipomiseni silti ole ollut. Olen lähestyvän sydäntalven kynnyksellä inspiroitunut paikallisen suosikkikahvilan, Valkoisen Puun, leivoksista.

Kuva uuden kantakahvilani tiskiltä (Kuva Valkoinen Puu).
Kahvila Valkoisen Puun valikoimaan näin vuoden pimeimpinä kuukausina kuuluu talvibrita joka on ihanan tumma ja syvä versio kesäisen raikkaasta mansikkabritasta. Olen ollut useasti ystäväni Tiian kanssa tätä herkkua maistelemassa ja täytyihän minun tietenkin tekaista oma versio kyseisestä kakusta.

Herkullinen kirsikka-suklaabritani!

Ullan kirsikka-suklaabrita (uunipellille)

Pohja: 
250 gr voita
2 dl sokeria
4 onnellisen kanan munan keltuaista
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

HUOM: Saat gluteenittoman kakun vaihtamalla vehnäjauhot Semperin kuitupitoiseen jauhoseokseen (klikkaa tästä niin näet kuvan). Täysjyväjauhoseoksella lopputulos ei ole löysä eikä höttö, vaan kiinteämpi. Siksi suosittelen kuitupitoista (ja tämän kommentin perustan kokemuksiini, leivoin gluteenitonta versiota Melinalle ja Anssille ja kakku oli syöty jo viikonlopun aikana... ).

Tee näin:
Vispaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Erottele onnellisten kanan munien keltuaiset ja lisää ne yksi kerrallaan koko ajan vispaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi vuorotellen maidon kanssa. Voitele leivinpaperi öljyllä (valmis kakku irtoaa paremmin) ja levitä taikina tasaiseksi siihen.

Marenki:
4 onnellisen kanan munan valkuaista
3,5 dl hienoa sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3-4 palaa tummaa suklaata

Tee näin:
Vatkaa valkuaiset, vanilliinisokeri ja hienosokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä tasaiseksi kerrokseksi itse pohjataikinan päälle uunipellille. Sulata mikrossa miedolla lämmöllä suklaapalat välillä sekoittaen. Tiputtele sulaneen suklaan pisaroita marengin päälle ja vedä veitsen kärjellä kuvioita; koukeroita suklaasta.

Paista kakku 175°C uunissa 20--> minuuttia. Tämä aika riippuu niin uunista. Meidän uudessa kiertoilmauunissa on tehot kohdillaan ja 20 minuuttia on aika eksakti aika britalle.

Täyte:
2 prk Valkoisen puun kirsikkahilloa
(te lukijani, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia kyseistä hilloa: myös Lidlissä on tosi hyvää kirsikkahilloa, hintaan 1,49 €!)
3 dl vispikermaa
1 dl hienoa sokeria

Jäähdytä kakku ja puolita se. Levitä toiselle puolelle 2 purkkia kirsikkahilloa ja kovaksi vispattu kermavaahto sokereineen. Nosta toinen puoli päälle. NAUTI <3

Korkkaamaton kirsikka-suklaabrita!


Huom: älä ole ennakkoluuloinen kirsikkahillon suhteen. Omat ennakkoluuloni kirsikkahillosta ovat olleet karvasmantelilla marinoidut säilykekirsikat, joilla ei ihan oikeesti ole mitään tekemistä aidon ja alkuperäisen kirsikan kanssa. Tämä herkullinen hillo on keitetty Valkoisen Puun toimitiloissa Kauhajoella. Ihmekös kun se maistuu niin herkulliselta.

Laitan tähän loppuun kuvan meidän ulko-ovesta, että tunnistatte, missä Seinäjoen kodissa tarjotaan ystäville kirsikka-suklaabritaa!

Tervetuloa!


Ihanaa joulunodotusta! XXX



torstai 22. syyskuuta 2016

Mumman Hyvät pikkuleivät

Syksyinen tervehdys!

Viime viikonloppuna Vilho Vallaton täytti 3 vuotta ja juhlimme häntä. Emma oli leiponut dominomoussekakun ja minä tuunasin siitä Ryhmä Hau-henkisen koristelun. Voitte vain kuvitella, mitä mieltä pikku vesseli oli tästä. Alla kuva kakusta:




Sunnuntaina saattelimme hautaan meidän Laina-mumman. Mumma oli viimeinen elossaoleva isovanhempi ja hän eli 93-vuotiaaksi. Hautajaiset olivat kiitosjuhla. Muistelimme mummaa ja lauloimme siskojeni kanssa PMMP:n sovituksella Oi Herra luoksein jää jo ilta on.

Leipomisintoni olen saanut täysin mummalta, etelä-pohjalaiseen tapaan kotona leivottiin ja PALIO ja koska mummantupa oli meidän paritalon toisessa siivessä, eli mumma arjessa mukana aina aikuisikään saakka. Meidän herkkua lapsena mummantuvassa oli hyvät pikkuleivät. Niitä mumma ja Saima (mumman edesmennyt sisko) leipoi usein. Niiden oikea nimi on haarukkaleivät, mutta en muista koskaan käyttäneeni muuta sanontaa kuin Hyvät pikkuleivät.


Sovimme, että minä leivon nämä Hyvät pikkuleivät hautajaisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun leivoin niitä! Koska, mumma leipoi niitä aina. Kun hän Turussa asuessani muutama vuosi sitten tuli minun luo kylään (ja pitkän automatkan takia jalkaan tuli ruusu) oli mumma leiponut ison rasiallisen hyviä pikkuleipiä minulle tuomisiksi!

Hyvät pikkuleivät


Mumman hyvät pikkuleivät:

200 gr voita
150 gr sokeria
2 rkl siirappia
1 onnellisen kananmuna
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
5 dl vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siirappi, sekoita hyvin. Lisää onnellisen kanan muna ja sekaa hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen. Anna taikinan seistä muutama tunti, että jauhot turpoavat (tuon vinkin mumma antoi minulle syksyllä 2012).

Pyöritä taikinasta tanko ja leikkaa muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Pyöritä palloiksi, laita pellille ja paina kevyesti. Tee haarukalla risti. Kokeilin myös muita kuvioita (mutta ne eivät menneet hautajaispöytään). Esimerkiksi ruksi, ja pelkkä yhdellä haarukalla painallus. Aika kivoja tuli niistäkin. Mutta ne eivät ole Hyviä pikkuleipiä sillä aitoihin alkuperäisiin siis kuuluu risti-kuvio kahdella haarukalla.



Hyvät pikkuleivät

Olipas kätevää sangolla kuljettaa hyvät pikkuleivät junamatkalla. Kuin käsilaukku konsanaan!


Ei muuta kuin leipomaan. <3







lauantai 10. syyskuuta 2016

Omenapiiras mantelimassalla

Olen niin kyllästynyt perus omenapiirakoihin. Ne on juu hyviä ja herkullisia, mutta syksy syksyn perään niistä en saa uusia twistejä. Pohja on joko voi+sokerivaahto, sokeri+kananmunavaahto tai mousserakenteinen. Boring. Kaksi vuotta sitten sain Turun Sanomista kokonaisen ison sivun, johon suunnittelin viisi omenareseptiä a la Ulla. Se oli upeaa ja olin ylpeä itsestäni. Reseptini olivat mahtavia. Wihannon Vivi oli tekemässä juttua ja silloin tutustuin myös häneen. Turun Sanomissa jakamani reseptit löydät tästä: Ullan omenareseptit

Seuraan Instagramissa erästä ruotsalaista leipuria, Malinia, ja hän oli postannut erään mielenkiintoisen omenapiiraan! Erikoista tässä piirakassa on, että sekä pohjataikinaan että täytteeseen tulee mantelimassaa. Rakastan mantelimassaa.. laskiaispullissa, (muistakko Emma kun söin yks laskiainen 21 laskiaispullaa?:D) ja pikkuleivissä. Mantelimassahan ei maistu kitkerälle karvasmantelille, joten älä arastele. Idea mantelimassassa on, että se antaa pehmeyttä ja pientä vivahdetta! Päätin kokeilla kyseistä omenapiirasta, tietenkin hieman  muunneltuna! Alkuperäisen reseptin löydät tästä: Plommon Äpple och Mandelgalette Ainiin, minua ja leipomuksianikin voi seurata instagramissa nimellä ullakoski.

Alla jaan tämän mantelimassaisen omenapiiraan reseptin. Se on ihan superhelppo. Ja ehkä parasta omenapiirasta jota olen tehnyt (!!) Jos pidät mantelipikkuleivistä, tämä ON takuuvarma suosikkisi! Ruotsiksihan superhelppo on galette (galet+lätt). Nokkelaa. Keksin uuden sanan, gagott. Se tarkoittaa taas galet+gott. Tämä piiras on todellista gagottia. Piiraan reunat maistuvat pikkuleiviltä.




Omenapiiras mantelimassalla:

Pohja:
225 gr jauhoja
1/2 tl kanelia
1/2 tl suolaa
3 rkl fariinisokeria tai muscovadosokeria (käytin muscovadosokeria)
1/2 pötkö Sallisen mantelimassaa (maksamakkaran mallinen pötkö)
100 gr kylmää Valio voita
1/2 dl maitoa
1 munan keltuainen
2 rkl mantelirouhetta tai lastuja

Tee näin: Vatkaa perus sähkövatkaimen lankavispilällä sekaisin jauhot, suola, sokeri, kaneli ja mandelimassa. Sekoita kunnes taikina muistuttaa kauneimman hiekkarannan hiekkaa.. Esim juuri siellä Mallorcalla tai Kreikassa. Lisää sitten pilkottu kylmä voi. Sekoita. Sekoita maito ja munankeltuainen eri astiassa ja kaada muuhun taikinaan. Sekoita kunnes kaikki on sekaisin, ei yhtään enempää. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin tunnin. Valmista sillä välin täyte. HUOM: taikinaan tulee vain 3 rkl sokeria. Mantelimassa sen sijaan antaa makua, mutta kyseessä ei ole mikään överisokeripommi. Peukku!

Täyte:

 noin 4 omenaa omasta puutarhasta (tai omenavarkaista tai kaupasta)
1 rkl fariinisokeria tai muscovadosokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 pötkö Sallisen mantelimassaa
Puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl maizenaa tai perunajauhoja

Tee näin: Siivua omenat lohkoiksi niin että vain rontto jää jäljelle. Laita omenalohkot kulhoon ja kaada puolen sitruunan mehu päälle sekä kaikki muut täytteen aineet paitsi mantelimassa. Sekoita kevyesti. Anna täytteen seistä ainakin 30 minuuttia (että maustuu), siis sen aikaa kunnes otat pohjataikinan jääkaapista ja alat työstämään sitä.

Sitten, kauli taikina ympyränmuotoiseksi leivinpaperin päälle, niin että se on n. 25-30 cm. Ripottele päälle täytteen mantelimassa, eli pienissä nokareissa. Laita taikinan keskiosaan marinadissa oleva täyte melkein reunoille asti ja käännä ulkoreunat sisäänpäin.

Paista 175°C n. 20 minuuttia, riippuen jälleen uunin tehokkuudesta. Fariini/muscovadosokerista tehty taikina on muutenkin valmiiksi jo tummempaa, joten väri ei paljoa uunissa tummene. Jos paistat liian kauan, reunat voivat kovettua liikaa ja lusikalla syöminen voi olla hankalaa.

Tarjoile kermavaahdon kanssa! VINKKI: vispaa 2 dl vispikermaa ja 1 rkl sokeria. Lisää 1/2 tl kardemummaa. Sopii tämän herkun kanssa erinomaisesti.

Täytteen omenat marinoitumassa




Uuniin menossa! Eli noin vähän tarvii vain reunoilta kääriä. Lusikka ja kaulin on luomassa kuvaan kontrastia ja oikeita mittasuhteita.


Uunilämmin omenapiiraani

Ja eri perspektiivistä



Sisareni Anna, huomaatko astiat? <3


Vieraani saapuvat tuotapikaa. Alan valmistella keittiötäni edustuskuntoon. 
Ihanaa viikonloppua kaikille. Herkutelkaa tällä reseptillä! X